Meriheinä - asukasyhdistyksen logo


Etusivu

Ajankohtaista

Liity jäseneksi

Hallitus

Säännöt

Toimintasuunnitelma

Toimintakertomus

Kannattajat

Linkit

 

 


TOIMINTAKERTOMUS 2009


1. Yleistä
2. Hallinto
3. Jäsenasiat
4. Tiedottaminen
5. Varsinainen toiminta
   5.1 Asukastoiminta
   5.2 Kurssitoiminta
6. Talous

Toimintakertomuksen ja sen sisältämien lukuisten taulukoiden yms. vuoksi julkaisemme www-versiona vain ensimmäisen luvun.

KOKO TOIMINTAKERTOMUS 2009 (pdf 116 kt)

1. Yleistä

1. Yleistä

Meritulli - Heinäpään asukasyhdistys ry MERIHEINÄ on perustettu 22.11.2005. Sen kotipaikka on Ou-lun kaupunki toiminta-alueenaan Leveri, Vanhatulli, Etu -Lyötty, Meritulli, Hollihaka, Nuottasaari ja Heinäpää. Alueella asuu n. 20 000 asukasta. Toimikaudella v. 2009 on yhteistyö jatkunut Keskusta - Nuottasaaren suuralueen alueellisen yhteistyöryhmän kanssa. Asukasyhdistyksen toimintoja on kehitetty siten, että kaiken ikäiset alueen asukkaat ovat voineet osallistua elinympäristöään ja palveluja koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Yhdistys on edistänyt toiminta-alueensa asukkaiden yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä, palvelutasoa ja toiminta-alueen omaleimaisuuden ja kulttuurihisto-riallisen arvon säilymistä osallistumalla ja vaikuttamalla monin eri tavoin. Asukasyhdistys ry on hallinnoi-nut, rekrytoinut ja vastannut Katoppa -asukastuvan toiminnasta. Toiminnassa on myös otettu huomioon alueen erityispiirteet mm. määrällisesti suuri väestöpohja sekä alueen suuri määrä ikääntyneitä ja yksinasuvia henkilöitä. Myös nuoret ja lapset on toiminnassa otettu huomioon.

Asukastupatoiminnan pyörittäminen ja tupatoimintojen kehittäminen on ollut asukasyhdistykselle suuri ja haastava tehtävä. Työntekijöiden rekrytointi, ohjaaminen ja perehdyttäminen sekä retket ja tapahtuma-järjestelyt on hoidettu yhdistyksen omana työnä. Muu toiminta, koulutus- ja kulttuuriohjelmat on hoidettu yhteistyönä yhteistyökumppaneiden kanssa esim. Oulun kaupungin yhteisötoiminnan, eri oppilaitos-ten sekä työvoimahallinnon kanssa. Yhdistys on ollut mukana useissa kaupungin ja työvoimahallinnon järjestämissä tilaisuuksissa, joissa tavoitellaan uusien projektien syntymistä ammattitaitoisen työvoiman saamiseksi asukastuvalle. Suunnittelu ja kehittämistyö asukkaiden palvelujen kehittämisessä ovat aktiivista tällä toimikaudella ja näkyy kasvuna erilaisissa tilastoissa. Sukupolvien välinen vuorovaikutus on näky-västi esillä ja toiminta monipuolista. Kaupungin uudet suunnitelmat asuinalueille ovat olleet mielenkiin-toisia ja esittelytilaisuuksiin asukkaat ovat aktiivisesti osallistuneet. Turvallisuutta vahvistava toiminta on ollut kantaaottavaa.

Asukastuvan palvelut, ruoka-, kotiapu-, korjausompelu- sekä atk-opetus ovat suosituimpia. Iltaisin ko-koontuvat eri järjestöjen harrastekerhot siten, että tilat ovat olleet varatut jokaisena iltana. Keskeinen si-jainti ydinkeskustassa lisää kävijämääriä ja kannattavuutta. Tuvalle on helppo tulla.

Yhdistyksen toimintaa on kertomusvuonna vakiinnutettu mutta kehittämistä riittää. Matkailusta asukkaat ovat virkistyneet ja myyjäisiä pidetty. Heinäpää Sata Tarinaa kerää runsaasti väkeä. Tarinaniskennän SM-kilpailuun saatiin osallistuja joka tuotti toisen palkinnon Kärsämäellä pidetyssä kilpailussa. Potnapekka-ajelu, Oululaiset iltamat ja Liikennepuistotapahtuma Hollihaassa keräsivät yleisöä runsaasti. Jouluruokai-lut tuvalla ja joulujuhla Heinätorinkoululla päätti tapahtumarikkaan vuoden 2009 muistoineen.

Asukasyhdistyksen työntekijät ja vapaaehtoiset ovat osallistuneet Intiön Hoivakodin vapaa-aika ja viriketoimintaan kertomusvuoden aikana kaksi kertaa. Yhdistyksen jäsenillä on ollut mahdollisuus käyttää maksutta hoivakodin kuntosalia.

KATOPPA-asukaslehti on tärkeä viestittäjä ja linkki alueen yrittäjien, toimijoiden ja asukastuvan tapahtumien tiedottajana. Paikallislehdistä Kaleva, Forum 24, ja Oulu-lehti ovat olleet asukastuvan tapahtumien ilmoittajina.

Yhteistyötä tehdään Tuvilta Työelämään ja Taitava esimies-koulutusprojektin sekä oppisopimuskoulutuksen "Hyvä Olla Kotona" hankkeen kanssa. Hallituksen jäsenet osallistuivat aktiivisesti näiden projek-tien järjestämiin kokouksiin ja seminaareihin sekä yksi hallituksen jäsenistä on saanut opetusta Oulun seudun ammattiopiston järjestämässä työpaikkaohjaajakoulutuksessa.

Puheenjohtaja on ollut vahvasti mukana tehden esiselvitystyötä Palke-hankkeen syntymisessä. Palke-esiselvityksessä etsitään uutta mallia toiminnan edelleen kehittämiselle tavoitteena luoda laajemmin sekä työpaikkoja vaikeasti työllistyville että arjen hyvinvointipalveluita niitä tarvitseville. Hankkeen esiselvityksessä asukasyhdistyksemme on ollut pilotti jonka tuottama toiminta vuodelta 2009 on ollut laskennallinen ja toiminnallinen malli. Palke-hankkeen esiselvitykseen liittyi 7.9.2009 Haukiputaalla Lomakoti Onnelassa koulutus ja ideointipäivä asukastupa-aktivisteille. Ideointipäivän tuotoksista tehtiin 4.11.2009 SYFO -analyysi. Tuloksena todettiin; asukastupien yhteistyön syventäminen ja monipuolistaminen vahvistaisi toimintaa. Yhteistyötä tullaan jatkamaan ja kehittämään Oulun kaupungin ja Yhteisötoiminnan kanssa. Toiminnan uudelleen organisoinnin tuomat mahdollisuudet selvitetään.

Kriminaalihuoltoyhdistys, Ammattiopisto Luovi, Oulun Aikuiskoulutuskeskus, Oulun työvoimatoimisto, Simson aikuiskoulutuskeskus, Oulun Seudun Ammattiopisto OSAO ja Nuorten Ystävät ry, Kestävän Kehityksen Talo ja Yritetään Yhdessä ry ovat asukasyhdistyksen vakituisia yhteistyökumppaneita tarjoamalla tukea toimintaan sekä työharjoittelijoita työelämään perehtymisessä asukastuvalla.

KOKO TOIMINTAKERTOMUS 2009 (pdf 116 kt)

Katoppa-tunnus, kuva

Meritulli-Heinäpään asukasyhdistys MERIHEINÄ - Asukastupa - Kauppurienkatu 23 90100 Oulu